Ti 16.6

Tiistaina 16.6 tilaisuus päästä kokeilemaan asahia! Klo 17.45 aloitetaan asahilla ja perään 18-19 puistojumppa.
Mitä se asahi on?
Asahi kehitettiin alunperin erilaisia nykyihmisen kipuja ja vaivoja hoitavaksi lajiksi, johon on helppo tulla mukaan. Sen lähtökohtana olivat idän terveysliikuntamuodot, mutta ne sovitettiin läsimaisen lääketieteen viitekehykseen. Liikkeet suunniteltiin sillä tavalla yksinkertaisiksi, että kenen tahansa olisi helppo tulla lajiin mukaan ja saada siitä terveyshyötyjä. Asahin liike on hidasta ja tietoista, mitään isoja voimanponnistuksia ei käytetä. Jokainen tekee liikkeet omaa kehoaan kuunnellen.

Asahi perustuu koko kehoa avaaviin, venyttäviin ja voimistaviin liikesarjoihin. Jokainen liike kohdistuu kehon johonkin ongelmakohtaan, vahvistaa ja avaa sitä niin, että ongelmat tulevat toivottavasti ennaltaehkäistyksi. Asahia voisi verrata fysioterapiaan tai hierontaan, mutta asahissa ihminen itse hoita itseään. Asahi on siis itsehoitomenetelmä, jonka avulla pyritään ennaltaehkäisemään ja hoitamaan erilaisia vähän liikkuvan ja paljon istuvan nykyihmisen vaivoja.